Tänä yönä voin kirjoittaa

Tänä yönä voin kirjoittaa
surullisimmat säkeeni.

Kirjoittaa vaikkapa
”Yö on tähtikirkas ja
sinisinä värisevät kaukaiset planeetat”.

Yötuuli kiertelee taivaalla ja laulaa.

Tänä yönä voin kirjoittaa
surullisimmat säkeeni.
Minä rakastin häntä ja
toisinaan hänkin rakasti minua.

Tällaisina öinä pidin häntä sylissäni.
Niin monet kerrat suutelin häntä
loputtoman taivaan alla.

Hän rakasti minua ja
toisinaan minäkin rakastin häntä.
Miten olla rakastamatta hänen
suuria kiinteitä silmiään.

Tänä yönä voin kirjoittaa
surullisimmat säkeeni.
Ajatella, ettei minulla ole häntä.
Tuntea menettäneeni hänet.

Kuunnella valtavaa yötä,
sitäkin valtavampaa ilman häntä.
Ja runo laskeutuu sieluun
kuin kaste niittyyn.

Mitä siitä ettei rakkauteni
kyennyt pidättämään häntä.
Yö on tähtikirkas
eikä hän ole luonani.

Siinä kaikki.
Kaukana joku laulaa, kaukana.
Minun sieluni ei tyydy
jäämään ilman häntä.

Katse etsii häntä kuin lähestyäkseen.
Sydämeni etsii häntä.
Eikä hän ole luonani.

Sama yö
joka vaalentaa samat puut.
Me silloiset,
emme ole enää samat.

En rakasta häntä enää.
Totta kyllä,
mutta kuinka rakastin.
Minun ääneni hapuili tuulta
yltääkseen hänen kuuluviinsa.

En rakasta häntä enää.
Totta kyllä,
mutta ehkäpä rakastan.
Rakkaus on niin lyhyt ja
unohdus niin pitkä.

Koska tällaisina öinä
pidin häntä sylissäni.
Minun sieluni ei tyydy
jäämään ilman häntä.

Vaikka tämä olisi viimeinen tuska,
jonka hän minulle tuottaa
ja nämä viimeiset säkeet,
jotka hänelle kirjoitan.

– Pablo Neruda –
Andien mainingit 1973

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *