Syksyn lauluja

Elokuu on lopussa ja huomenna alkaa kalenterin mukaan syksy. Rakastan syksyä vuodenaikana, sen tuulia, värejä ja pimeneviä iltoja kynttilän valossa. Silti muuttolintujen lähtö etelään tuo sydämeeni ja mieleeni haikeuden tunteen, osaltaan ehkä pettymyksenkin välillä. Keväällä lehtien vihertyessä ja luonnon äänien, lintujen laulun voimistuessa tehdyt suunnitelmat tulevalle kesälle eivät kaikki toteutuneetkaan. Kesä meni jo ohi.

V.A.Koskenniemen sanoittama Vanha Syyslaulu on runona, ei laulettuna, yksi lempirunojani ja kuvaa hyvin syksyn saamaa tunnelmaa mielessäni ja sydämessäni.

VANHA SYYSLAULU
Ei kruunut syksyyn säilyneet ole kukkaimme halvimpainkaan.
Kaikk’ kalliit ruusut ja orkideet ne eivät kukkineet lainkaan.
Mun leikkisiskoni, tähtiöin jo taivas yllämme palaa,
mut vielä ma kesään ikävöin ja sun sydämes suveen halaa.
Osan nuoruudestamme hautahan joka syksyhän sentään viemme.
Kesän loistoa päivän paahtavan niin vähän me saaneet liemme.
Mun leikkisiskoni, vieläkin sinä voitko kesää kiittää?
Niin paljon on sortunut suruihin, niin niukasti riemua riittää.
Mut oman veremme unelmain
me tunnemme hurman ja huuman
ja toivossa kesäin tulevain me pyyhimme kyynelen kuuman.
Mun leikkisiskoni, vieläkin sinä voitko kesään luottaa
— ja jos pettää ensi suvikin yhä suvesta suveen vuottaa?

Tämä kesänä, huumaavan lämpimässä auringon paisteessa, kukat kyllä viihtyivät. Toukokuussa olin viemässä biojätteisiin äitienpäiväruusua joka oli lähes kuollut ikkunallani. Naapurin Merja sanoi, että hän voi ottaa sen ja laittaa ruukkuun parvekkeelle. Tänä päivänäkin tuo ruusu on aivan huikeassa loistossa, ilman lannoitteita. Kesän lämpö ja ehkä meidän juttelu sille on saanut sen kukoistamaan. Äskenkin laskimme että siinä on lähes 10 nuppua. Ruusu tietää että tuleva syksy on lämmin ja tekee vielä nuppuja :).

Tänään Sinäkin voit aloittaa viikonlopun ja alkavan syksyn odotuksen illalla kynttilän ja lyhtyjen valossa ja kuunnella samalla ihania, erilaisia versioita Syyslauluista.

Anki ja Cumulus esittää  https://www.youtube.com/watch?v=lT1CPWHnc1g

Fredin esittämä versio https://www.youtube.com/watch?v=kzXKzgJAmKA

Alkavan syksyn raikkautta ja kaikkea hyvää Sinulle viikonloppuun

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *