Paras musta keino hampaiden valkaisuun

Jokainen meistä on varmaan aikojen saatossa nähnyt ostos-tv:n mainokset hampaiden valkaisuaineista, joita katsoessa miettii aina kuinka paljon myrkkyjä noista tulee elimistöön. Ja mitä kaikkia myrkkyjä. Valkeat hampaat ovat varmaan kaikkien toiveissa, koska nykyisin kun katsoo tv-ohjelmia tai mainoksia niin hampaathan lähes loistavat esiintyjien suussa kauniina ja tasaisena.

Ostos-tv:n hampaiden valkaisuaineiden lisäksi vaihtoehtoja on ollut hammaslääkärin tai suuhygienistin tekemät valkaisut tai sitten kuorilot hampaiden päälle. Mutta nämä vaihtoehdot ovat melko hinnakkaita. Valkaisevat hammastahnat ovat myös yleistyneet ja itse olen niitä aiemmin käyttänyt jatkuvasti. Suurempia tuloksia en ehkä havainnut mutta jatkuvalla käytöllä en huomannut myöskään uusia tummentumia tulevan. Välillä käytin myös ruokasoodaa 1-2 kertaa viikossa, mutta sitä en uskaltanut usein käyttää koska tiesin sen vaikuttavan hampaiden kiilteen vaurioitumiseen.

Kun olen muuttanut kylpyhuoneeni kosmetiikkavarustuksen muiden kodin pesuaineiden lisäksi, lisäaineettomaksi ja mikromuovittomaksi siis ekologiseksi, luovuin myös valkaisevista hammastahnoista ja siirryin luottokauppaani Ruohonjuuren nettiostoksille. https://www.ruohonjuuri.fi/

Hampaiden pesuun ostin Weledan suolahammastahnan https://www.ruohonjuuri.fi/hammastahna-suola-suolahammastahna-weleda-4001638098090  . Kyseisellä hammastahnalla pesun jälkeen en huomannut eroa siinä, että hampaat eivät tuntuisi yhtä puhtaalle kuin valkaisevan fluorihammastahnan jälkeen. Nyt olen ostanut Aloe vera hammastahnan hieronta-/hyvinvointiliike Vihreä salongista kun olen käynyt siellä hieronnassa. http://www.vihreasalonki.com/

AKTIIVIHIILI VALKAISUUN

Mutta huikein kokemus sekä hampaiden valkoisuuden että puhtauden kannalta on ollut Black & White-hampaiden valkaisutuote. Luonnollinen aktiivihiili. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen hampaat tuntuivat todella puhtaille ja  kiiltäville jo kielelläkin kokeillessa mutta peilistä näkyi myös tasainen valkea rivi.  https://www.ruohonjuuri.fi/luonnollinen-hampaidenvalkaisu-tuote-blackw-6420615331193

Pesen  ensin normaalisti hampaat hammastahnalla ja sitten perään teen aktiivihiilipuhdistuksen.

Käytän Aktiivihiilipuhdistusta kerran viikossa ja välillä joka toinen viikko. Mikäli tummentumia on paljon, voi aktiivihiiltä käyttää päivittäin tai niin kauan kuin tummentumia on ja sitten tarpeen mukaan.

Aktiivihiili imee itseensä jopa tuhatkertaisesti oman massansa verran haitallisia aineita, myrkkyjä, kemikaaleja ja likaa. Siksi siis niin puhdas tunne suussa. Vaikka kyse on hiilestä, ei peseminen sillä tai purkin availu ole kuitenkaan sotkuista puuhaa,  kun on huolellinen. Ja hammasharjakin puhdistuu helposti huuhtelulla.

Pienestä hiilipurkista riittää  käytössä noin 90 pesukertaan ja se maksaa alle 20 €. Sitä tarvitsee vain todella pienen määrän hammasharjaan. Suosittelen Sinuakin kokeilemaan.

Puhtaita hampaita ja valkoisia hymyjä Sinulle tammikuun päiviin

 

 

 

2 Replies to “Paras musta keino hampaiden valkaisuun”

    1. hei, kiitos kommentistasi. Black and white-jauhe maksaa Ruohonjuuressa (www.ruohonjuuri.fi) 19,90 € ja siitä riittää noin 90 pesuun. Koska käytän sitä kerran viikossa, on hampaiden valkaisu todella edullista. En ole kokeillut kookospähkinästä tehtyä jauhetta. Kiitos vinkistä, testaan joskus. Kookosöljyä käytän silloin tällöin hampaiden puhdistukseen ja suun kurlaukseen. Siitä pidän, jää puhdas olo suuhun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *