Lapset toteuttamassa haaveitamme

Meillä oli eilen hieno päivä kun poikani Kalle valmistui kauppatieteen kandidaatiksi Mikkelin Aalto yliopiston laitokselta. Yksi vaihe opinnoissa suoritettu ja Mikkelin vaihe opinnoissa on nyt loppu. Poikani muutti Helsinkiin jo vuoden vaihteessa ja sai sieltä vakituisen työn. Nyt tekee töitä vuoden ehkä muutaman vuoden, ennen maisteriopintojen jatkamista.

Kun hän oli muuttamassa vuoden vaihteessa Helsinkiin, sanoin hänelle että sinä toteutat nyt äitisi haaveita, koska olin ajatellut aiemmin, että kun hän on aikuinen ja kotoa pois muuttanut, niin minä lähden Helsinkiin töihin ja muutan sinne Töölöön asumaan. Miksi Töölöön? Sitä en osaa sanoa miksi olen pitänyt aina sen ilmapiiristä, keskustan läheisyydestä ja Töölönlahden rannasta. Ja nyt Kalle muutti Helsinkiin töihin ja muutti Töölöön silloin asumaan. Toteuttaen minun haaveeni minun elämästäni.

Monesti ehkä jo pienestä saakka järjestämme ja ohjaamme lapsiemme elämää niin, että he elävät niitä haaveitamme ja unelmiamme, joita olemme itsellemme luoneet harrastuksista tai opinnoista, mutta emme ole itse päässeet kuitenkaan niitä toteuttamaan.

Tämä tulee hyvin esiin urheiluharrastuksissa, joissa lapset tuodaan harrastamaan joukkueeseen ja isä tai äiti ryhtyykin valmentajaksi tai joukkueenjohtajaksi ilman minkäänlaista urheilutaustaa. Vanhempi on toiminnassa todella aktiivinen, ohjailee peliä välillä jopa ohi koulutettujen valmentajien . Vanhempi näkee jo lapsensa NHL-kaukaloissa pelaamassa ja mikäli lapsi ei saa tarpeeksi peliaikaa, annetaan valmentajille kovaa kritiikkiä suoraan päin näköä. Lapsi seuraa tilannetta hiljaa taustalta ja hän olisi mieluummin ajatuksissaan kavereiden kanssa pyöräilemässä ja leikkipuistossa keinumassa kuin urheiluharkoissa.

Ehkä silloin kun viedään lapsi ilmoittautumaan uuteen harrastukseen, jos tilanne on se, että äiti tai isä menee innokkaasti edellä ja lapsi tulee perässä hiljaisemmin, kannattaa miettiä meidän vanhempien että haluaako lapsi sydämestään tätä. Onko tämä se harrastus ja haave mitä on lapseni oikeasti haluaa tehdä vai olenko minä halunnut lapsena harrastaa tätä mutta taloudellisista syistä tai muista syistä se ei ollut mahdollista tai omien vanhempieni tahtotila ei tähän riittänyt ja siksi tuon nyt lapseni tänne hänen tahtonsa vastaisesti. Kuka on onnellisin kun lapsi harrastaa? Sinä vai lapsi?

Samoja ajatuksia ja tahtotiloja on varmasti myös opintojen suhteen kuin harrastusten. Mietin eilen tätä kun Kalle haki todistusta lavalla. Mieleeni tuli, että en muista mistä ja missä vaiheessa hän on saanut palon lukea kauppatieteitä, mutta valinnat tehnyt kyllä hyvin itsenäisesti. Itselleni tulikin ehkä hieman ”huono äiti” olo, kun en muistanut tätä ja soimasin itseäni että en ole ehkä kuunnellut tai kysellyt tätä asiaa riittävän paljon. Lupaan Sinulle, että seuraavan kerran kun näen Kallen, minä kysyn näitä asioita ja kuuntelen hänen koulutus- ja uravalintoja paremmin. Hänen tulevia omia haaveita.

Mikkelin kampus

Koulutuksen ja harrastusten lisäksi lapsi voi toteuttaa haaveitamme rakkaudessakin. Kun näemme lapsemme ihastuneena ja rakastuneena, muistamme hyvin ne samat tunteet, sen onnellisuuden mitä tunne saa aikaan. Ja vastarakkaus. Elämme mukana rakkaudessa, sen iloissa ja suruissa niin, että välillä voi havahtua mietintään että olenko minä enemmän rakastunut lapseni kumppaniin kuin lapseni itse. Ja siihen rakkauden tunteeseen minkä hän saa lapsessani aikaan ja mitä lapseni saa kokea. Rakastanko enemmän rakkauden tunnetta kuin mitä lapseni oikeasti rakastaa tyttö- tai poikaystäväänsä? Ehkä mietimme myös omia ensirakkauksiamme ja nuoruuden rakkauksia ja on suuri riski että kuvittelemme lapsemme rakkaudelle käyvän samalla tavalla kuin me olemme kokeneet. Rakkauden historiaa ei pitäisi tuoda uusiin suhteisiin, omiin eikä lapsien, koska jokainen suhde on erilainen, eri ihmisten erilainen rakkaus.

Kun lapsemme haave sitten kaatuu tai siinä tulee pettymyksiä voi lapselle tuleva mielipaha ollakin enemmän sitä tunnetta että hän ajattelee tuottavansa Sinulle pettymyksen kun Sinun suunnitelma ei toteutunut. Ehkä pettymys siitä että hän ei saa peliaikaa tai soolo-osuutta orkesterissa tai kuorossa tai yliopiston opiskelupaikkaa, ei todellisuudessa olekaan suuri hänelle itselleen vaan lapsellasi on paha mieli, koska tietää Sinun olevan pettynyt.

Tärkeitä olisi että tuemme ja tsemppaamme lapsiamme heidän elämässä, opinnoissa, harrastuksissa ja rakkauksissa aina. Rakkaudella kannustaen. Heidän omia valintojaan ohjaamatta niitä. Ja että itse elämme niitä unelmia elämässämme joista itse haaveilemme. Lapsellamme on omat unelmat, haaveet ja tavoitteet.

Annetaan, Sinä ja minä, lapsillemme Nalle Puhin elämänohje:
”Lupaa minulle,
että tulet muistamaan,
että olet rohkeampi kuin uskot,
vahvempi miltä näytät
ja fiksumpi kuin luulet.
-A.A. Milne-

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *