Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Olen aina lukenut jonkin verran henkisen puolen kirjallisuutta, self help-kirjoja, ja viime vuosina paljonkin. Osin käymieni reiki-, ascension ja eläinkommunikaatiokoulutusten takia, mutta myös siksi että minulle on tullut halu nähdessäni uuden kirjan lukea myös sekin ja saada sen kirjoittajan näkökantoja sekä ohjeita. Lentävä joogamatto-blogissa Eija teki tällä kertaa kirja-arvion Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan -nurinkurinen opas hyvään elämään kirjasta https://www.stoori.fi/lentava-joogamatto/kirja-arviossa-mark-manson-kuinka-olla-piittaamatta-paskaakaan-nurinkurinen-opas-hyvaan-elamaan/ ja minulle tuli taas halu tarttua tähän self help-oppaaseen, ehkäpä hieman erilaiseen.

Muutamien sivujen jälkeen jo sain lukea Mansonin kirjan ehkä tärkeimpiä ajatuksia: ”Hyvän elämän salaisuus ei ole välittää niin helvetisti entistä useammista asioista, vaan välittää niin helvetisti entistä harvemmista asioista -niistä, jotka ovat aitoja ja tärkeitä, tässä ja nyt.”

Manson kirjoittaa kirjassaan hyvin self help-oppaiden ideasta ja median luomista mielikuvista joiden mukaan kaikkien tavoite tulisi olla iloisempi, terveempi, suositumpi, tehokkaampi ja ihaillumpi. Täydellinen. Ja tätä kuvaa elämästämme ja itsestämme tuomme esille some-kanavissa muille ihmisille, vaikka todellisuus olisi toinen. Ja toisten ihmisten some-kanavien seuraaminen sekä self help-oppaiden lukeminen ja media, ehkä myös jopa oman some-kanavamme kuvat teksteineen, saavat kuitenkin aikaan meissä itsessämme, minussa ja Sinussa, puutteen ja epäonnistumisen tunteen. Se ei ole todellisuus. Kun noudatat oppaiden ohjeita ja hoet aamuisin peilin edessä ”olen kaunis, olen arvokas”, niin todellisuudessa taidat tuntea että et ole kaunis. Ihminen, joka tietää olevansa kaunis omasta mielestään, ottaa tilan haltuun karismallaan saapuessaan huoneeseen. Hänen ei tarvitse toistaa itselleen aamuisin ”olen kaunis” vaan hänen itsevarmuus ja karisma ovat vahvat. Itsevarman ihmisen ei tarvitse todistella kauneuttaan eikä rikkaan rikkauttaan. Keskituloiset, joilla on tarve näyttää ”rikkauttaan” päivittävät some-maailmaan kuvia autonratin audi- tai BMW-logoista, kuohuviinilaseista shampanjana ulkomaan matkan illallisella tai kulkevat Thaimaan loman piraatti Prada-laukut olkapäillä.

Self help-kirjojen, median ja somen takia elämämme on Mansonin mukaan nykyisin sellaista että kuljemme täydellisestä elämästä toiseen. Ja nautimme joka heti elämästämme täysin rinnoin. Ja jos meille tulee paha mieli tai suutumme niin me, minä ja Sinä, ahdistumme ja mietimme mikä meissä on vikana. Ja ahdistumme lisää ahdistumisestamme. Meidän täytyisi Mansonin mukaan muistaa se aina, että kaikki ei ole niin hillittömän tärkeää. Maailmassa on monta vittumaista asiaa. Vaikka me emme voi toki täydellisen kulissimme takia päivittää someen ”olo on kurja”, se täytyisi pystyä myöntämään itselleen normaalina asiana ilman että mietimme sitä omana puutteenamme tai vikana. Jos olo on paska, niin mitä väliä sillä on? Se on aivan normaalia ja muutaman tunnin kuluttua olo voi olla jo paljon parempi. Huonoa oloa on muillakin ja Sinun elämäsi ei muutu sisällöltään paremmaksi jos hankit samanlaisen taulutelkkarin kuin ystäväsi päivitti hankkineensa, ostat kalliimman auton kuin naapurilla tai lähdet salille treenaamaan hieman kovemmin kuin työkaverisi on kehunut treenanneensa.

”HALU OLLA ONNELLISEMPI ON KIELTEISIÄ TUNTEITA HERÄTTÄVÄ OLOTILA. IKÄVÄN OLON HYVÄKSYMINEN ON MYÖNTEINEN KOKEMUS JO ITSESSÄÄN.”

Mitä enemmän yrität tuntea itsesi paremmaksi, sitä tyytymättömämmäksi ja onnettomammaksi muutut. Manson kysyy kirjassaan: ”Oletko huomannut että menestyjä on yleensä se, joka suhtautuu hommaan löysin rantein?” tai ”Kun lakkaa pitämästä jotakin asiaa niin helvetin tärkeänä, palaset loksahtavat yleensä paikalleen?”

Monien self help-oppaiden ohjeistama kiitollisuus on saanut monissa lukijoissa aikaan sen, että jos heille tulee mieleen epäkiitollisia ajatuksia, he kokevat epäonnistuneensa. Toivottavasti Sinäkin olet ymmärtänyt kuitenkin, että epäkiitollisetkin ja negatiiviset ajatukset ovat erottamaton osa meidän elämää ja mieltämme. Myös välinpitämättömyys. Jos Sinä pystyt suhtautumaan joihinkin asioihin välinpitämättömästi, se voi viedä vaikka läpi harmaan kiven paremmin kuin kiitollisuus ja yritys pysyä vain positiivisena, jolloin ehkä et olisikaan tajunnut kaikkia mahdollisuuksia. Elämään kuuluu vastoinkäymisiä ja takaiskuja, ajatusmalli että me olemme oikeutettuja täydelliseen onneen ja tyytyväisyyteen, on Mansonin mielestä sairaus, joka riuduttaa hengiltä meidät kaikki. Teemme tällä onnen tavoittelulla huonon palveluksen myös lapsillemme, joita yritämme välttää pettymyksiltä. Kaikki kärsivät joskus. Kärsimys kuuluu elämään. Vältetään kärsimyksiä ja sen lisäksi me oletamme että onnellisuus tulee sitten kun… Tämä on Mansonin mukaan ongelmien alku ja juuri. Onnellisuus ei ole yhtälö, jonka voi ratkaista. Ei edes vimmaisella tavoittelulla.

Suosikkikohtani kirjassa oli tämä, jolle nauroin vedet silmissä pitkään: ”Kuvittele, että olet ruokakaupassa ja satut paikalle kun joku vanhempi rouva haukkuu kassan pystyyn koska etukortilla ei syystä tai toisesta herukaan mainostettua parinkymmenen sentin alennusta. Miksi rouva riehuu niin että suoni on revetä? Kysehän on senteistä.
Rouva riehuu luultavasti siksi, että hänellä ei ole parempaa tekemistä kuin istua kotona päivät pitkät kyttäämässä tarjouskampanjoita. Hän on vanha ja yksinäinen. Hänen lapset ovat kusipäitä eivätkä käy koskaan häntä katsomassa. Seksiä ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen. Piereskely aiheuttaa hirveitä alaselän kipuja. Eläkkeestä ei ole jäljellä juuri mitään, ja pian hän on luultavasti vaipat jalassa hoitokodissa ja kuolee kuvitellen olevansa satumaassa.
Niinpä hän seurailee tarjouskampanjoita -ei hänellä muutakaan. Mummo on yksin alennuksineen maailmaa vastaan. Hän ei välitä muusta, koska mitään muuta ei ole. Kun 17-vuotias näppylänaama kieltäytyy antamasta alennusta ja puolustaa kassakoneensa loukkaamattomuutta samalla hartaudella kuin ritarit muinoin puolustivat neitojensa siveyttä, on selvää, että mummolla palaa käämi. Mummolla on varastossa kahdeksankymmenen vuoden välittämiset, ja ne käytetään nyt. Seurauksena on sapekas ryöpytys, jonka seasta kalahtelevat “kun minä olin nuori” ja “ennen osattiin käyttäytyä”.

Etuoikeutettu
Mielenkiintoinen näkemys Mansonin kirjassa oli ihmisten käsitys itsestään etuoikeutettuna. Tämäkin piti kyllä mielestäni hyvin paikkaansa. Moni ihminen miettii että hän on etuoikeutettu, koska hän on parempi kuin te muut luuserit. Ja siksi hän ansaitsee parempaa kohtelua, ylistäviä katseita ystäviltä ja kehuvia sanoja. Toinen etuoikeutettu taas ajattelee että kenenkään muun ongelmat eivät ole niin suuria kuin hänen, vain hänelle voi tapahtua näin ja siksi hän on etuoikeutettu saamaan enemmän huomiota kuin te muut joilla menee todella hyvin.

Kenenkään ongelmat eivät Mansonin mielestä ole suurempia kuin toisten. Kenenkään ongelma ei ole ainutlaatuinen. Tärkein askel Mansonin mielestä on se, että ei uhriudu ja koe olevansa erikoislaatuinen ongelmiensa vuoksi. Elämän kuluessa meille kaikille, Sinulle ja minulle, tulee vastaan suuriakin ongelmia. Tärkeää on myös se, että ei uhriudu toisten ongelmien vuoksi ja hae niillä itselleen marttyyri-asemaa. Usein nämä marttyyri-uhriutuvat unohtavatkin kysyä henkilöltä kenellä on ongelmia, miten hän voi ja jaksaa vaan he käyvät marttyymaisesti puhumaan vain itsestään ”kuinka on ollut taas niin rankkaa kun sinun….”. He kokevat olevansa etuoikeutettuja saamaan huomion muilta näiden toisen ihmisen ongelmien takia. Nämä uhriutuvat eivät myöskään muista sitä, että kenenkään muiden tekemisistä ei voi ottaa vastuuta. Eikä kukaan ota Sinun tekemisistäsi vastuuta. Virheitä sattuu kaikille ja jokainen kantaa itse vastuun. Ja koska jokaiselle sattuu virheitä, tulee myös jokaisen osata antaa anteeksi toiselle.

Tavallisuus
Tavallisuus ja keskivertous on Mansonin mielestä nykyisin epäonnistumisen merkki. Jokaisen tulisi olla poikkeuksellisen menestynyt. Ja jos emme ole, niin hyvin usein syytämme siitä muita ihmisiä. Emme hiljenny ja kysy itseltämme miksi tai mitä? Tai me emme osaa ainakaan vastata niihin kysymyksiin, koska meidän pitäisi itse tutkia itseämme liian syvältä. Lisäksi me vertaamme itseämme muihin ja koemme siksi että oma keskivertoisuutemme on huono asia, liian tavallista vaikka me olisimmekin loistavia. Mark Manson käyttää kirjassa monia tuntemiamme ihmisiä esimerkkeinä, mutta paras on minusta Eijankin blogissaan esiin nostama Dave Mustaina, joka sai potkut Metallica yhtyeestä. Hän perusti Megadeath-bändin ja he myivät yli 25 miljoonaa levyä, tekivät useita maailmankiertueita ja lisäksi häntä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista muusikoista heavymetallin historiassa. Silti hän kokee olevansa liian tavallinen, epäonnistunut, koska Metallica on myynyt yli 180 miljoonaa levyä.

Muisti ja mieli
Manson käy läpi kirjassaan myös mielenkiintoisesti muistiamme sekä mielemme koukeroita. Jos ihmisen omanarvontunto tulee siitä, että hän haluaa olla aina oikeassa, hän kääntää muistot sillä tavalla että muistot ovat vain hänen muistinmukaisesti oikeita. Hänestä ei välttämättä löydy myötätuntoa tai uusia näkökulmia. Meidän jokaisen tulisi Mansonin mukaan lähteä siitä, että tiedoissamme ja muistissamme on paljon aukkoja. Aivot eivät aina anna luotettavaa tietoa vaan siihen vaikuttaa myös mielemme, joka myös olettaa.

Mansonin kirjan hyvä oppi on myös: ” Älä löydä itseäsi. Äläkä koskaan kuvittele tuntevasi itseäsi. Silloin voi kasvaa ihmisenä ja löytää itsestään uusia puolia.”.

Välillä pitää myöntää itselleen olevansa väärässä. Aina ei voi olla oikeassa. Ja joskus meidän kaikkien tulee sanoa ”EI”. Ei huonolle parisuhteelle, ei huonolle työpaikalle, ei huonolle ystävyyssuhteelle. Se voi olla välinpitämättömyyden tai kielteisen kiitollisuuden vastakohtana loistava sana parempaan elämään.

”Kuoleman pelko on seurausta elämän pelosta. Joka elää täyttä elämää, on valmis kuolemaan milloin vain.”
-Mark Twain

Hauskoja, oivaltavia lukuhetkiä Sinullekin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *