Kaapin aarreaitta

Tämä viikonloppu on ollut joulumarkkinoiden ruuhka-aikaa. Itsekin olin päättänyt lähteä Linnoituksen joulumarkkinoille haistelemaan tunnelmaa, juttelemaan tuttujen kanssa ja etsimään löytöjä.

Aamulla avasin vanhan kaapin oven ja mikä aarreaitta sieltä löytyikään. Ryhdyin tutkimaan ja järjestelemään niitä paikoilleen, mukana oli lapsen leikkikoulu askarteluja, ystävien kanssa matkoilla tehtyjä ostoksia, pitkään himoitun aarteen vihdoin omaksi saanti. Vaikka joulumarkkinoilta löytää paljon uutta ihanaa, ei niissä ole vielä sitä tunnetta kuin vanhojen tavaroiden muistoissa -hillitöntä naurunpuuskaa ystävän kanssa Wienin torilla, leikkikoulun joulujuhlien ylpeys kun lapsi esiintyy tai se onnen tunne kun löysit jotakin todella kaunista,  juuri ”sen jutun” ja sait ostaa sen itsellesi.

 

Joulumarkkinoiden sijaan lähdinkin iltapäivällä katsomaan miesten salibandy-peliä paikalliselle urheiluhallille. Minulla on elämässäni yksi elämänvaihe loppunut tänä syksynä kun lapseni lähti yliopistovaihtoon Kanadaan ja hän lopetti salibandyn pelaamisen. 13 vuotta kiersin hänen pelejä katsomassa ja nyt se loppui. Mutta täysin en hallilta osaa olla poissa vaan on kiva käydä seuraamassa pelejä sekä tavata tuttavia siellä samalla. Ja sehän on nyt täysin uusi laji kun ei tarvitse seurata ”saako Kalle varmasti maalilla kiinni kaikki vastustajan hyökkäykset” ja voittaako hänen joukkue. Nyt voi katsella aivan rauhassa, jutella ja juoda kahvia samalla, kainalohiki ja jännitys puuttuvat.

Ihana oli palata pelin jälkeen jo hieman joulukoristeltuun kotiin, sytyttää kynttilät ja kuunnella Club For Fiven joululevyä. Lauantai-illan onnen tunnetta.

4 Replies to “Kaapin aarreaitta”

  1. Tosi mukavalta tuntuu tämä sinun blogisi, Mari!? Ehdottomasti jään seuraamaan kun blogeja muutenkin jonkin verran luen?
    – Ida

    1. Ihanaa Ida että löysit blogini ja sain lukijan mukaan matkalle. Ja kiitos kommentistasi myös, niitä kaipaan jatkossakin <3. Uuden kirjoituksen teinkin. Tästä jatketaan tätäkin matkaa yhdessä <3 🙂

  2. Olipa ihana lukea blogiasi Mari! Tuli rauhallinen ja jouluisa olo itsellekin. Ja niin kauniita kuvia!
    Ihanaa joulun odotusta ja seuraavaa blogia odotellen…

    1. Kiitos paljon kommentistasi Terhi ja kauniista sanoistasi <3. Uuden kirjoituksen jo teinkin kun eilen hemmottelimme käsihoidoilla täällä ystävien kanssa. Kuvien kanssa huomaan että perfektionismini pukkaa päälle ja kuvausta yritän kehittää. Mutta minulle tulee hyvä olo jakaa asioita kanssanne ja ihana jos sinulle tuli hyvä mieli ja tunnelma lukiessa. Jatketaan matkaa yhdessä 🙂 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *