Helppoja DIY suklaaherkkuja

Raakasuklaan tekeminen on todella helppoa, uskotko Sinä sen? Myös melko edullista. Uskotko Sinä senkin? Olen viime ja tällä viikolla tehnyt viisi erilaista suklaalevyä ja suklaalla päällystettyjä piparinmakuisia raakapalloja. Aikaa on mennyt todella vähän, tarveaineita myös melko vähän, mutta makua ei ole todellakaan vähän. Syntyi mahtavan herkullisia, lähes sokerittomia ja vegaaneja tuotoksia. Tässä ohjeet Sinullekin.

Ruohonjuuresta tulleessa (saatu) paketissa oli Cocovi kookosöljyä, Cocovi kaakaojauhetta, Cocovi mulperimarjoja ja Cocovi kaakaomassa. Tuotteet ovat maidottomia, gluteenittomia ja vegaanisia.

Raakasuklaa on helpoin tehdä siten, että Sinulla on 2 astiaa -suurempi ja pienempi. Keitä suurempaan astiaan kuumaa vettä, jolloin kookosöljy tai kaakaomassa sulaa pienemmässä astiassa.

Raakasuklaa ohjeeni on:
1 dl kookosöljyä (kylmäpuristettu)
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl ruokosokeria, intiaanisokeria tai vegaanittomat luomuhunajaa


Sulata kookosöljy nestemäiseksi lämpimässä vedessä olevassa astiassa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja sokeri/hunaja. Sekoita tasaiseksi.

 

Kaada seos leivinpaperilla päällystettyyn suorakaiteen muotoiseen astiaan ja laita päälle oman makusi mukaisia täytteitä . Anna sitten suklaan olla pakastimessa noin 20 minuuttia tai yön yli jääkaapissa. Tällä ohjeella saat noin 100 g suklaalevyn.

Ripottele päälle
kuivattuja marjoja tai hedelmiä https://elamanrakkautta.fi/marjojen-ja-hedelmien-kuivattaminen/

kuivattuja banaaneja ja pähkinöitä
kuivattuja mulperimarjoja ja mansikoita

Pähkinäpaloja

Mulperinmarjat ovat mahtavia raakasuklaan täytteitä, aivan kuin olisi toffeetäytteistä suklaata

Valmista kaakaomassaa voi sekoittaa kookosöljyn ja kaakaojauheen joukkoon hieman tai sitten sulattaa sen ja tehdä siitä suklaalevyn.


Chili-inkivääri-suklaa on minulla seuraavaksi kokeilussa.

Lisäksi päällystin raakasuklaalla piparimakuisia raakapalloja https://elamanrakkautta.fi/ruoka-ja-herkkuvinkkeja-vegaaneille-ja-sekaaneille/

Raakasuklaan leikkaaminen
Raakasuklaa on helpoin lohkoa paloiksi. Jos Sinä haluat kuitenkin tasaisia kauniita suklaapaloja kahvipöytään tai lahjarasiaan, niin veitsi kannattaa liottaa kuumassa vedessä hetken ja kuivata se ennen leikkaamista, Näin se ”uppoaa” suklaaseen ja leikkaaminen on helpompaa. Tasainen jälki syntyy myös ”sahaamalla” veitsellä. Jos vain painat veistä levyä vasten, se lohkeaa epätasaisesti.

sahateräinen veitsi

Pipari-raakapallot (8 kpl)
1 dl cashew-pähkinöitä
1 dl kuivattuja taateleita
1 tl piparkakkumaustetta tai 1 tl kanelia, 1tl kardemummaa, 1 tl neilikkaa ja 1 tl inkivääriä
Jauha pähkinät hienoksi tehosekoittimella. Viipaloi taatelit joukkoon ja lisää mausteet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pyöritä massasta palloja ja laita ne hetkeksi jääkaappiin lepäämään. Voit koristella ne pyöritellen kanelissa tai raakasuklaahipuissa.

Cocovi Kookosöljypurkista ja kaakaojauhepussista riittää hyvin raaka-aineet 5 suklaalevyn valmistamiseen.

Raakasuklaaherkut on loistava tarjoilu kahvipöytään, ihana lahja kauniissa purkissa ystävälle ja ihana herkku myös Sinulle itsellesi vaikka hyvän kirjan parissa.

Herkullisia ja onnellisia hetkiä SInulle

https://www.ruohonjuuri.fi/raakakaakaomassa-cocovi-6420617150846
https://www.ruohonjuuri.fi/kookosoljy-cocovi-6420617150778

https://www.ruohonjuuri.fi/mulperimarjat-mulperit-cocovi-6420617151911

https://www.ruohonjuuri.fi/raakakaakaojauhe-cocovi-6430043700515

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *