Elokuvavinkki viikonloppuun

Kävin maanantai-iltana ystäväni Leenan kanssa elokuvissa katsomassa elokuvan Lucky, joka oli mielenkiintoinen, erilainen ja jätti ajatuksia muutamaksi päiväksi mieleen pohdittavaksi. En usko, että elokuva olisi arvostelujen tai esitteen perusteella tavoittanut minua, ellei serkkuni Tarja oli kehunut sitä sanoin ”meitä oli vain 5 katsojaa elokuvateatterissa ja nousimme seisomaan ja taputtamaan elokuvan loputtua”.

Elokuvan pääosanesittäjä Harry Dean Stanton, 91 vuotta, esittää sarkastisen persoonallista Luckya, joka bootsit jalassa ja stetson päässä rivakasti askeltaen kulkee aamuisen joogan jälkeen pikkukaupungin katuja. Stanton menehtyi ennen elokuvan ensi-iltaa. Monet muistavat hänet varmasti Paris, Texas-elokuvan pääosasta. Luckylla on päivittäin toistuvat rutiinit, joihin kuuluvat myös ystävät, joiden kanssa täytetään sanaristikoita, katsotaan visailuja televisiosta ja tai juodaan kahvia. Yksi ystävistä on Twin Peaksin ohjaaja David Lynch, joka tekee hyvä hienon sivuroolin ystävä Howardina, jonka maakilpikonna Presidentti Roosevelt on kadonnut.

Lucky on hyvin pienimuotoinen elokuva, jolla on kuitenkin filosofisia ulottuvuuksia. Se etenee hyvin hitaasti välillä ja usein tuntuu kun kuva pimenee että elokuva loppui. Mutta tuleekin taas valkeus ja elokuva jatkuu.
Hitauden ja meditatiivisuuden vastapainona on loistava musiikki. Olen itse aina rakastanut Quentin Tarantinon tapaa yhdistää elokuvissaan musiikki loistavasti elokuvan tilanteisiin. Tässä Lucky elokuvassa oli sama fiilis, jonka on saanut aikaan kalifornialaisen punk-yhtye Fidlarin kitaristi-laulaja Elvis Kuehn, musiikin säveltäjänä.

Lucky on tarkkanäköinen ja humoristinen elokuva joka siis jätti ajatuksia. Kun Lucky huomaa elämänsä rajallisuuden ja kertoo ystäville että hän pelkää, jäin itse miettimään omaa yli 80-vuotiasta isääni ja sitä että koskaan ei ole ollut aikaa tai tahtotilaa jutella hänen kanssa mitä hän miettii ikääntymisestä, elämän loppuvaiheesta ja tunteeko hän pelkoa. Asia jolle onneksi voi vielä tehdä jotakin kun yritän joskus aloittaa näistä keskustelun.

Elokuvan aikana tuli monesti tunne että pitäisi olla mukana kynä ja paperi ja  kirjoittaa ylös loistavia lauseita, joita elokuvassa sanottiin. Kuten:

Ystävät ovat välttämättömiä sielullemme

–  Olen yksin mutta en yksinäinen

–  Vaivaannuttava hiljaisuus tilanteessa on monesti parempi vaihtoehto kuin tyhjänpäiväinen jutteleminen ihmisten kesken

Ja ehkä tärkein Howardin sanomana ”Minua harmittaa etten aiemmin jättänyt jo porttia auki, että Presidentti Roosevelt olisi päässyt pois. Hän ei lähtenyt karkuun vaan hänellä oli varmasti muualla joku tärkeämpi tehtävä kuin minun kanssani eläminen, tehtävänä. Jos Presidentti Roosevelt vielä tuon tehtävän tehtyään haluaa tulla takaisin, vastedes pidän porttini aina auki ja hän voi tulla takaisin kun se hänelle käy. Täytyy saada kulkea vapaasti.

Elämänvapautta ja hyviä elokuvahetkiä Sinullekin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *