Eläinkommunikointipalvelu

Jotkut puhuvat eläimille, mutta vain harva kuuntelee niitä  -A.A. Milne  Eläinkommunikointi on yhteinen kieli eläimen ja ihmisen välillä. Eläimilläkin on tarve ja halu kertoa meille omia tuntemuksiaan. Eläimet mielellään kertovat asioita ja tapahtumia elämästään sekä vastaavat kysymyksiin, jotka meitä ihmisiä mietityttävät heidän elämässä. Kommunikointi eläimen kanssa voi olla kevyttä keskustelua lempiruoasta, lempileikeistä tai vakavampaa vaikka kivun tuntemuksia kehossa. Kommunikointi on myös syvällistä ajatusten ja tunteiden vaihtamista puolin ja toisin,  elämän onnellisuudesta tai murheista. Eläimet eivät puhu meille samoin kuin ihmiset, mutta ne lähettävät tuntemuksia ja mielikuvia, joita minä eläinkommunikoijana aistin sanoina tai kuvina. Toimin tulkkina ja äänenä eläimen ja omistajan välillä. Olen suorittanut eläinkommunikoinnin perus-, jatko- ja mestarikurssin.

Eläinkommunikoinnin teko

Eläinkommunikointi perustuu energiaan ja intuitioon, siksi pystyn tekemään kommunikoinnin hyvin etänä. Teen kommunikoinnin niin että keskityn hiljentyen eläimen kuvaan ja keskusteluun hänen kanssaan. Kommunikoin eläimen kanssa tunnin – parin tunnin ajan ja kirjoitan paperille ylös kaikki mitä eläin kertoo minulle. Annan äänen ja keskustelurauhan eläimelle jonka kanssa kommunikoin. Tämän jälkeen kirjoitan kommunikoinnin puhtaaksi tietokoneella ja lähetän sen eläimen omistajana Sinulle PDF-muodossa. Kommunikoinnin pituus on 1 – 2 A4-liuskaa yhden eläimen kanssa.

Tämä energia, johon kommunikointi perustuu, toimii kotonakin hyvin paljon myös Sinun ja lemmikkisi välillä. Sanattomasti ja huomaamattomasti. Jos mietit vaikka lenkille lähtöä tai jääkaapille menoa, niin koirasi onkin jo kohta ovella hihnan luona odottamassa tai keittiön ovella, ennen kuin itse liikut vielä sinne tai olet sanonut asiaa ääneen. Energiastasi koirasi aavisti aikeesi. Eläinkommunikoinnin voin tehdä minkä eläimen kanssa vain, rodusta tai lajista riippumatta energian avulla.

Jos Sinulla on kysymyksiä joihin haluat vastauksen eläimeltäsi niin tilauksen yhteydessä lähetä ne minulle. Eläimesi persoonallisuudesta saattaa löytyä jotakin täysin uutta kun sen kanssa kommunikoidaan. Eläimillä on paljon sisäistä hiljaista viisautta joka odottaa kommunikoinnilla väylää päästä ulos. Jokainen eläinkommunikointi on aina ainutlaatuinen koska jokainen eläin on oma yksilönsä ja persoonansa. Asiat, joita eläimet kommunikoinnin kautta esiin tuovat, vaihtelevat paljon eläimen persoonasta johtuen ja siksi saman perheenkin eläimet kommunikoivat hyvin erilaisia näkemyksiä elämästään. Eläin on onnellinen kun se saa äänensä kuuluviin keskustelussa. Kommunikointi on loistava tapa lähentyä enemmän eläinten kanssa ja keskustella.

Sairaudet ja käytöshäiriöt

Eläinkommunikoijana minä en ole kouluttaja enkä eläinlääkäri. Saan kyllä tietoja mahdollisesti eläimen käytösongelmasta, peloista tai sairaudesta, mutta en voi ”parantaa” sitä. Sairaustapauksissa on aina otettava yhteys eläinlääkäriin. Käytöshäiriöihin tai pelkotiloihin voin kommunikoinnilla auttaa, tästä on kokemustakin Inga-koiran kanssa jonka kovien äänien pelkotilat loppuivat minun ja Ingan kommunikaation jälkeen, jossa keskustelimme myös tästä asiasta.

Edesmenneet eläimet

Voin kommunikoida myös poisnukkuneiden eläinten kanssa, josta voi olla suurta lohtua Sinulle lemmikin menettäneelle omistajalle tai omistajan läheiselle. Eläimen kuollessa vain sen fyysinen keho kuolee, sen henki tai sielu jää elämään energiana lähellemme.

Kadonneet eläimet

Eläimen kadotessa eläinkommunikaatiosta on apua, koska keskustellessa eläimen kanssa saan mahdollisesti tietoa karkulaisen olinpaikasta sekä siitä onko  karkulainen vielä maan päällä vai siirtynyt sateenkaarisillalle. Olinpaikan suhteen tieto  voi olla löytymisen kannalta todella tärkeä.

Tilaus ja lisätietoja

Eläinkommunikoinnin tilauksen voi tehdä vain eläimen omistaja tai omistajalta siihen luvan saanut ihminen. Vaikka naapurina ajattelisit että naapurin koirilla ei ole hyvä olla ja halusit parempaa tietoa niiden kunnosta tai kaipaat metsästä löytyneen kissan kodin löytymiseen apua, silloin oikea yhteyspaikka on valvova eläinlääkäri. Eläinkommunikoijana minä keskustelen vain omistajan pyynnöstä tai omistajan luvalla eläimen kanssa. Tämä kunnioituksesta omistajan ja lemmikin suhteelle. Kommunikointi on aina luottamuksellinen.

Eläinkommunikointi hintani on:
Kommunikointi yhden eläimen kanssa                                                   49 €
Kommunikointi  perheen 2 eläimen kanssa yhteensä                    70 € Kommunikointi perheen 3 eläimen kanssa yhteensä                     90 €
Hinnat sisältävät alv:n.

Mielelläni annan  tarjouksia  kommunikoinnista ja lahjakortteja on ostettavissa myös. Lisätietoja ja tarjouksia voit kysyä [email protected]

Tilausohjeet:
Lähetä minulle kuva eläimestäsi ja mahdolliset kysymykset joihin haluat saada vastaukset sähköpostiini [email protected]  Hyvä jos kuvassa ei ole muita eläimiä tai ihmisiä. Kerro kuvan mukana eläimen nykyinen ikä ja nimi sekä jos eläin edesmennyt. Kuvalla ei sillä tavalla väliä, että esim. silmät ei tarvitse näkyä.

Kommunikointi tapahtuu etänä.

Tilaukset vain sähköpostilla, ei puhelimella.

Jos haluat liittyä sähköpostilistalleni, lähetä viestiä [email protected] Saat kerran kuukaudessa ajankohtaista tietoa eläinkommunikaatiosta ja eläimistä sähköpostiisi.

Keskustelemisiin 🙂

https://elamanrakkautta.fi/opettele-kuuntelemaan-luontoa-ja-ihmisia/

https://elamanrakkautta.fi/miksi-ei-kannata-sanoa-se-oli-vain-koira-kun-ystavan-lemmikki-kuolee/