5 (+ 3) syytä käyttää palasaippuaa hiustenpesussa

Minun hiukset ovat aina olleet helposti rasvoittuvat ja olenkin pessyt niitä joka päivä. Mikäli pesu jäi joskus väliin niin ”bad hair day” korjattiin laittamalla hiukset ponnarille tai sitten reilulla kuivashampoo suihkeella aamulla. Hiukseni ovat laadultaan sellaiset että hiuksia on paljon mutta ohutta hiusta paljon ja karheus puuttuu täysin. Puolitoista vuotta sitten siirryin käyttämään palasaippuaa ja kerron Sinulle viisi syytä miksi Sinunkin kannattaa siirtyä…

Kuvassa Flown hamppu-turvapalasaippuan jämät ja avattu Fown teepuu-palasaippua.

Ensimmäinen aivan loistava syy siirtyä palasaippuaan hiustenpesussa on se että hiusten pesuväli pitenee paljon. Ensimmäisten pesujen jälkeen hiukset olivat hieman tahmaiset mistä varoitellaankin ja syy tähän on se, että hiuksista lähtee poistumaan niihin aiemmin jäänyt kemikaalikuorma. Mutta noin 5 pesun jälkeen hiukset olivat todella hyvän oloiset pesun jälkeen ja suuri muutos on ollut se, että entinen päivittäinen hiusten pesuväli on muuttunut minulla 3-5 päivän pituuteen. Toki jos jonnekin on tärkeitä menoja niin silloin pesen hiukset kyllä, mutta normielämässä väli on 3-5 päivää ja hiukset ovat hyvänoloiset, puhtaan tuntuiset eikä rasvaiset. Eli päivittäinen pesu on muuttunut lähes viikottaiseksi.

Toinen hyvä syy on se että palasaippuat pakataan pahvikoteloon jolloin muovia vältetään. Tämä on tärkeä syy sille mitä voi itse tehdä luonnon ja vesien säilymiselle puhtaina ja muovin välttämiselle. Palasaippua on helppo kuljettaa mukana sen omassa kotelossa tai vaikka pyyhkeen kulman sisällä matkoilla. Vie pienen tilan matkatavaroissa, ei mene purkki rikki eikä matkatavarat mene pilalle vuotaneen shampoopullon takia. Ja kesän vene- tai rantareissuilla ei tipu muovipulloja veteen palasaippuaa käytettäessä jääden sinne ikuisiksi ajoiksi tai lintujen vahingoksi. Noh, tässä taisi tulla enemmänkin kuin vain yksi syy lisää  🙂 eli syyt 2 ja 3 samalla.  https://www.ruohonjuuri.fi/shampoopala-hamppu-turve-vihrea-6430028390175?___store=default&nosto=nosto-page-category3

Syy 4 palasaippuan käytölle on se, että hiusten laatu muuttuu palasaippuan käytöllä todella paljon. Omista hiuksistani on tullut paljon paksumman oloiset, kuohkeammat ja lisäksi taipuisammat. Olen itse käyttänyt puolen toista vuoden aikana Flown hamppu-turve-palasaippuoita 2 kappaletta ja  Flown teepuu-palasaippua aloitin juuri. Vaikutus molemmilla sama. Muotoilutuotteita ei enää tarvita, juhliin lähtiessä hieman kiharrusta kihartimella tai paplareita päähän hetkeksi ja hiukset ovat kauniit, kuohkeat ja taipuisuus kestää hyvin. Arkielämässä ei taivutusta tarvita, hiukset ovat kuohkeat ja taipuisat luonnostaan.

Syy 5 on kukkaroa säästävä eli palasaippuat kestävät käytössä todella kauan. Yhden palasaippuan hinta on noin 10 € ja itselläni on nyt 1,5 vuoden hiuspalasaippuoiden käytön jälkeen juuri avattu kolmas paketti eli shampooseen on mennyt 1,5 vuodessa noin 20 € ja kun tämän saippua kestää noin puoli vuotta, niin kahden vuoden palasaippuoiden hinnaksi tulee 30 €. Loistavan edullista puhtaudesta säästämättä!

Syy 6 on myös kukkaroa sekä luontoa säästävä eli hiusväri kestää huomattavasti kauemmin hiuksissa kun ei käytetä kemiallisia shampoita vaan palasaippuaa. Itse käytän Ruohonjuuren hiusvärejä joista kerron myöhemmin lisää, mutta hiusten värjäysväli on muuttunut 4-5 kuukauden väliksi. Jouluaaton kuvasta näette hiukseni ja niiden värin ja hiuksiin väri on laitettu viimeksi ennen serkkujuhlia syyskuun alussa eli lähes 4 kuukautta sitten. Silti väri on tasainen ja hyvä.

Syy 7 eli kun käyttää hiusten pesuun palasaippuaa ei tarvitse myöskään kemiallisia hoitoaineita. Itse käytän Flown hiushuuhtelua, tällä hetkellä kanerva käytössä. Tämäkin on kestänyt jo lähes vuoden eli säästöä lompakkoon tulee tässäkin verrattuna hoitoaineeseen ja hiusten kunto on ainakin minulla loistavampi kuin kemiallisia aineita käyttäessä. Hiukset eivät ole kuivat ja käsitellyn oloiset. Leikkaus 3-4 kuukauden välein riittää, se toki riippuu myös hiusmallista. Itse olen nyt leikannut lyhyen polkkatukan, koska hiuksia ei tarvitse enää sitoa ponihännälle likaisuuden tai huonon hiuspäivän takia.

 

https://www.ruohonjuuri.fi/kauneus/hiukset/hiusten-hoito/hiushuuhtelu-kanerva-vihrea-6430028390953 

Ja sitten syy 8 eli syitä tulikin huomattavasti enemmän kuin vain 5,  palasaippuan myötä jätin myös muoviset tangle teezerit kylppärin kaappiin ja ostin luonnonharjas-hiusharjanhttps://www.ruohonjuuri.fi/hiusharja-luonnonharjas-jentsc-4260196680691

Hiukset selviävät hyvin, ei katkeile ja kokonaishoito palasaippualla, hiushuuhteella ja luonnonharjalla on todella hyvä hiusten kunnolle ja puhtaudelle. Näistä en enää luovu edes uuden vuoden tullen!

Vieraille minulla on kyllä palasaippuan lisäksi tarjolla nestemäistä shampoota, kuvassa vielä vanhempia ostoksia eli kemiallisia shampoita takana ja uusimpana Evolven kiiltoa antava shampoo. Loistava tuote, itsekin olen kokeillut ja rakastunut.

https://www.ruohonjuuri.fi/kauneus/hiukset/shampoot-ja-hoitoaineet/shampoo-superfood-shine-250-ml-evolve-5060200048191

Hyviä loppuvuoden viimeisiä päiviä Sinulle, puhtain hiuksin uuteen vuoteen!

 

 

 

2 Replies to “5 (+ 3) syytä käyttää palasaippuaa hiustenpesussa”

    1. kiitos Ida :). Hyviä pointteja tuli enemmän kuin suunnittelemani 5, koska nuo hiusten pesun palasaippuat ovat NIIIIIIN loistavia :). Ja luonnonharjas-harja sekä hiushuuhde. Hienoja löytöjä käyttöön kun huomaan hiusteni paremman kunnon sekä eurojen säästöt. Kannattaa kokeilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *